maanantai 12. lokakuuta 2015

HAVUKRANSSI

Kokeilin nyt toista vuotta tehdä itse kranssin ulko-ovelle.  Se on itse asiassa varsin mukavaa puuhaa, varsinkin siitä tekee ystävien illanvieton, kuten me nyt. Oli kiva rupatella valmistuksen lomassa, sillä itse kranssin tekeminen on hyvin helppoa hommaa.

Tänä vuonna valitsin kranssiini kuusenoksia ja mustikanvarpuja. Lisäksi laitoin koristeeksi valkoista callunaa. Kranssin pohjan tein kahdesta pajunoksasta. Kiersin ensin toisen oksan sopivan kokoiseksi ympyräksi ja sidoin rautalangalla. Toisen kieputtelin ensimmäisen ympärille tukevoittamaan pohjaa, sidoin myös sen paikalleen rautalangalla. Sitten tein havuista, varvuista ja callunoista pieniä n. 3-4 oksan nippuja ja kiinnitin ne rautalangalla pohjaan. Rautalanka kulki koko ajan työssä mukana niin, että katkaisin sen vasta kun kranssi oli valmis ja samasta langasta oli tehty myös ripustuslenkki. Oksaniput laitoin mahdollisimman paljon limittäin, sillä halusin kranssista tuuhean.

Nyt on sitten syysistutukset tehty ja voi odotella lumen tuloa - ja toki vielä nautiskella näistä syksyn kuulaan kirpeistä keleistä upeine väreineen!


2 kommenttia :

Kommentit ilahduttavat!