torstai 19. lokakuuta 2017

VIRKATTU PUSSUKKA


Ostin kesällä muutaman kerän kalalankaa ja ohutta puuvillalankaa aikomuksenani virkata jokin upea ja tietysti iso kuviolaukku. Mutta eihän se onnistunut näillä hermoilla. Muutaman kierroksen virkattuani tulin tulin tulokseen, että tämä työ ei tule valmistumaan ennen eläkeikää. Parasta siis vaihtaa suunnitelmaa.

Päädyin yhdistämään langat ja virkkaamaan kahta lankaa yhtä aikaa käyttäen pienen pussukan. Tulin tulokseen, että useinhan sitä tarvitaan laukkua jonne sopivat vain välttämättömimmät eli puhelin ja avaimet! Hih! Kun näin tarve oli luotu ja työn vaativuustaso asetettu kohdilleen, laukku valmistui nopeasti ja itse asiassa pidin lopputuloksesta. Musta ja valkoinen lanka yhdessä muodostivat mukavan eläväisen pinnan.

Aloitin työn virkkaamalla 100 ketjusilmukkaa ja yhdistämällä ne ympyräksi. Sitten virkkailin kierroksia kiinteillä silmukoilla sulkematta kierroksia välillä. Laukun leveydeksi tuli 18 cm ja korkeudeksi 20 cm. Ompelin pussukkaan puuvillakankaasta vuorin, jotta sain siihen tukevuutta. Sekä vuorin että vetoketjun ompelin käsin kiinni. Lisäksi ompelin käsin laukkuun pienen pohjan muotoa tuomaan. Laukku valmistui jo jokin aika sitten mutta sopivan olkahihnan löytämiseen meni aikaa. Viimein löytyi sopiva (lue: riittävän edullinen) laukku kirpputorilta, josta sain nappaistua sopivan  hihnan. 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kommentit ilahduttavat!